Euroviisujen taso laskee vuosi vuodelta. Tämä alkaa olla jo naurettavaa...
Huoh..

Vappu on kyllä yksi turhimpia juhlia.
Vappuna niin nuoret kuin vanhatkin vetävät päänsä täyteen viinaa, mahan täyteen munkkeja ja muuta paskaa. Tukkaan pistetään glitteriä ja naamaan liikaa meikkiä.
Kuka vittu keksi vapun?
Lienee ollut joku, joka on tarvinnut tekosyyn alkoholismilleen ja ääliömäiselle pukeutumiselleen.
Ihan paskaa.

Ihmiset pelkäävät mitä ihmeellisempiä asioita: vettä, lentämistä, käärmeitä, pimeää, klovneja ja korkeita paikkoja. Missä kulkee järjettömän pelon ja terveen itsesuojeluvaiston raja? Minä en pelkää käärmeitä, mutta en menisi ihan ensimmäisenä työntämään sormeani kyyn suuhun.
Miltä pelko tuntuu?
Pelästyessään ihmisen sympaattinen hermosto alkaa toimimaan. Sydämen syke kiihtyy, verenpaine nousee, pupillit laajenevat. Ihmisen ruumis valmistautuu pakoon.

Joku aikoinaan kysyi, mitä minä pelkään. Oli yllättävän vaikea vastata, en tiennyt, mitä pelkäsin. En ollut varmaan koskaan joutunut tilanteeseen, jossa pelkäisin.
Päädyin siihen, että ehkä eniten pelkään itseäni, kieroutunutta mieltäni. Oma mieli on varmasti ihmisen pahin ase itseään vastaan. Näkemäni painajaiset ovat vain esimakua sille, mihin mieleni kykenee.
Skitsofrenia puhkeaa suurimmassa osassa tapauksista nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa. Odottelen tässä siis hulluuteni puhkeamista.
Onneksi skitsofreniaan liittyvät myös raskaudenaikaiset- ja synnytyskomplikaatiot, pieni lohtu minulle.

Kuvittele käveleväsi tietä pitkin. Tämä tie on tuttu, olet mennyt siitä niin monesti, että voisit melkeinpä kävellä silmät kiinni. Yhäkkiä tie muuttuu, se ei ole enää samanlainen. Pahimmat painajaisesi ovat piilossa joka nurkan takana. Juoksu ei auta, tie ei näytä loppuvan. Huuto ei auta, kukaan ei kuule sinua. Skitsofreenikot elävät painajaistaan valveilla. Moderni aika tuo onneksi pelastuksen niille lievemmin sairaille, lääkkeitä naamaan vaan.
Sääliksi käy niitä hulluja, jotka elivät ennen lääkkeitä ja oikeaa apua. On ollut aikoja, kun skitsofreenikot olivat riivattuja. On ollut aikoja, jolloin lobotomia oli vastaus kaikkeen. Lobotomiasta ei ole edes niin pitkä aika, vielä viime vuosisadalla tökittiin piikkeja potilaiden aivoihin, jopa Suomessa.

Vaikka tulisinkin hulluksi, saattaisin pitää sen omana tietonani. Pehmustettu huone ja hävyttömät määrät lääkeitä eivät oikein innosta.

Kävellessäsi kadulla ohitat useita niin kutsuttuja maailman parantajia.
Minä en kuulu heihin. Minulle on ihan se ja sama, kuoleeko kaikki ilmastonmuutoksen takia vaiko nälänhätään tai muuhun paskaan. Minä en välitä niistä nälkäisistä Afrikan lapsista tai sademetsistä.
Minulle ei hyödytä tulla urputtamaan mitään moraalipaskaa. Ei kiinnosta.
Minä teen asioita, joista minä itse tykkään. Tykkään kasvisruoasta, taustalla ei ole mitään maailmanpelastusopetaatiota.

Sanotaan, että tieto on valtaa. Minä tykkään tiedosta. Minä tykkään myös jauhaa paskaa. Siksipä aloitinkin tämän angstisen teiniblogin. Sana 'teini' saattaa kyllä johtaa harhaan, kun ikää on kuitenkin jo enemmän. Henkinen ikä tuntuu kuitenkin jämähtäneen sinne viiteentoista vuoteen.

Näillä sanoilla aloitan tämän taivalluksen kohti katkerampaa ja vittumaisempaa maailmaa.